Siluisempi iho purkista?

12. kesäkuuta 2014

Laura oli vihdoin saanut oman pienen valoisan valtakuntansa, Dui clinicin avatessa uuden pienen hoitolansa Hakaniemen sydämeen, sörnäisten rantatie 8, kivenheittomatkanpäähän metroasemalta.
Stressi laukesi taas ihan kummasti ja suuri otsalohkoa aamulla koristanut ulokekin katosi heitettyäni selälleni petiin.. Lauran ei tarvinnut kuin ottaa rullaelektrodit ja tuoksuvat öljyt esiin, niin vajosin jo narniaan.

Kävin heillä ensimmäisen kerran kasvohoidossa n. vuosi sitten, jolloin kävin tämän samaisen Dui Clinique hoidon lisäksi nenänpielten lämpöneulauksessa, joista kokemuksia kirjoittelinkin täällä.
Sain silloin tuotteita testiin, joiden joukosta löytyikin kaksi maailman parhainta tököttiä, joista vihjasinkin viikko sitten.

Dui Sun Protection Cream
Salainen aseeni. Olen kehunut tätä varmaan jokaiselle kaverilleni, enkä suotta, sillä se todella silottaa kevyet uurteet ja saa jopa aknearpeni huomaamattomammiksi.. Selkeän eron näkee jo muutaman päivän käytön jälkeen!
Voisin melkein kutsua tätä voidemaiseksi botoxiksi, niin hyvin se toimii. :D Se on voide, joka parin viikon käytön jälkeen on luonut iholle suojakalvon, joka kuulemma korvaa jopa normaalin aurinkovoiteen. Käytin tätä pitkään vain otsalleni, juuri silottavan efektinsä takia, mutta viime kesänä testasin myös koko kasvoille. En yleensä rusketu juuri lainkaan kasvoista, mutta tätä testatessani sain selkeän sävyn myös nassulleni..

Dui Youth Formula
Kiinteyden iholle palauttava tehoseerumi, joka kosteuttaa ihoa, parantaa vanhaakin arpikudosta ja nostaa niin arpien kuin juonteiden pohjaa, jolloin iho on tasaisempi. Se elvyttää mikroverenkiertoa ja aktivoi solujen uusiutumista. Levitän tätä yleensä iltaisin otsalleni ja eron huomaan heti aamulla herättyäni.. Käytän sitä ennen sun protection creamin levitystä.

Kävin vuosia sitten pärstäni kanssa läpi kivuliaan laserhoidon, eikä sekään tuonut läheskään yhtä hyviä tuloksia, kuin nämä yhdessä. Dui Clinique kasvohoito tehostaa tuotteiden toimintaa, jotta iho "oppisi" käyttämään saamansa tehoaineet parhaiten hyödyksi..
Testasin alkuvuodesta Nivean sensitive-tuotesarjan tököttejä ja jätin nämä piruuttani kokeilun ajaksi kaappiin. Ihoni tykkäsi Niveasta, kylmyyden aiheuttama pintakuivuus ja punoitus katosi kokonaan, mutta arpeni muuttuivat jälleen näkyvämmiksi. Käytän edelleen kosteutukseen ajoittain Niveaa, mutta näistä en enää toistamiseen luovu.


Koska uutena riesanani on e-pillereiden vaihdon jälkeen pari pientä pigmenttiläiskää, sain testiin ennestään tuntemattoman Pigment formulan. Sen pitäisi korjata pigmenttihäiriöitä ja jopa pigmentoituneita arpia. Toiveikkaana odottelen tuloksia ja toivon ettei läikät ainakaan pääse kasvamaan tai tummene.. Olisi ikävä saada hitlerit kesäksi..

Se, että olen saanut tuotteet yhteistyön kautta, ei vaikuta mielipiteeseeni mitenkään. Kokemus puhuu puolestaan ja toivon todella, että muut samojen iho-ongelmien kanssa painivat saisivat myös avun, sillä niin akne, arvet, juonteet, kuin pigmenttiläiskätkin vaikuttavat itseluottamukseen laskevasti. Enkä toivo sitä kenellekään. :)

4 kommenttia :

  1. Nämähän olivatkin mielenkiintoisia tuotteita. :) Mahtaakohan niitä saada muualta ja missä hintaluokassa about liikkuvat?
    Suosin itse luonnonkosmetiikka ja sellaisia tuotteita, joita ei oikeasti ole missään vaiheessa testattu eläinkokein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidän sivuiltaan saa ilmeisesti myös tilattua ja sieltä voi luntata hinnatkin. :) http://www.duiclinic.fi/tuotteet/dui-clinique-tuotteet/
      Nuo on sellaisia tuotteita joita voin käsi sydämellä suositella. Eläinkokeista en osaa sanoa, mutta selvittelen asiaa..

      Poista
  2. NONIIN, tässä on nyt siis se ihmekreemi, mistä synttäreillä oli puhetta?! :D Hitsit, pitänee varmaan koklata sen jälkeen, kun oon käyttänyt tämän yhden sarjan testiin saamani tuotteet loppuun - lupasin nimittäin DMK-kasvohoidon jälkeen pitäytyä tiukasti vain heidän tuotteissaan ja vitsi, olenkin niistä kovin tykännyt. Iholla ei edelleenkään ole yhtään finniä, vaikka imetystä on takana jo melkein parisen viikkoa, ekan neidin kanssa naama räjähti melkein heti käsiin, kun masusta pääsin eroon ja aloitin tissittelyn.

    Mut kiiti muru vinkistä, pistän korvan taa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri ne mistä höpötin! :D Sun pitää ehdottomasti testata..
      DMK? Kuulostaa hyvältä, jos niistä ollut noin suuri apu!

      Poista

Kiitos kommentistasi, rakkauskirjeet ja lahjukset voi pistää osoitteeseen EHBblog@gmail.com. ;)