Joka tytön must-have meikkipaletti edulliseen hintaan

Ennen kuin lähden kehuskelemaan, annan kuvien puhua puolestaan..


Kyseessä on siis varmasti jo monelle tuttu bhcosmeticsin Carli Bybel meikkipaletti.
Se sisältää kymmenen luomivärinappia, sekä 4 upeaa, pigmenttirikasta highlighteria, joilla saa aikaan jo sellaisen hehkun, että diskopallokin jää toiseksi. Suurin osa sävyistä on melko neutraaleita, joten käy loistavasti arkimeikkiin, mutta metallinhohtoiset värit, sekä kaunis burgundy pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei tällä paletilla jäädä seinäruusuksi.
Ja mikä parasta, hintaa tällä paletilla oli toimituskuluineen vain runsaat parikymppiä. ;)

Burgundy smokey eyes

Instagram on vaarallinen paikka. Kummasti tulee lisää tarpeita ja iskee pahemman puoleinen shoppailukuume, kun erehtyy kurkkimaan upeita meikkilookkeja, saati vaatekauppojen tilejä. Goodbye money!
Punertavan luomivärin himoissani innostuin sitten tilaamaan Makeup Geekiltä muutamat luomivärit, joiden joukosta löytyikin niiiiiin täydellinen viininpunainen, nimeltä Bitten.
Aluksi vähän arastelin punaisen käyttöä silmämeikissä, kun olin taas mennyt viikkoja ilman luomivärejä, mutta kummasti se sai siniset silmät pomppaamaan esille, eikä lookki jäänyt muiltakaan huomiotta.
Luomivärien koostumus oli pigmenttinen, hyvin levittyvä ja helppo blendattava, eli super bueno laatu. Suosittelen!


Kasvot/Face:
Lumene Longwear blur foundation no.3 fresh apricot + no.1 classic beige.
Tonymoly Cover Pot concealer no.01.
Anastasia Contour kit
Artdeco blusher no.40
theBalm Mary-Lou Manizer

Kulmat/Brows:
Anastasia Beverly Hills Brow wiz - dark brown
Lumene Eyebrow Shaping Wax no.3 Blond

Silmät/Eyes:
UD Eyeshadow primer potion
Makeup Geek Bitten
Makeup Geek Mai Tai
Carli Bybel palette
UD eyeshadow blackout
Make up Store Cake Eyeliner
Kiss Jazzy lashes

Huulet/Lips:
Lumene Wild rose lipliner no.8

Home Office

En ole töihin paluun jälkeen oikein ehtinyt muuta kuin käväistä kotona nukkumassa. Peruin suosiolla kaikki viikonlopun menotkin, koska tajusin, että nyt on pakko kuunnella itseään ja levätä hetki..
Kroppa on alkanut ilmoitella, että olisi aika hidastaa vauhtia ja se näkyy mm. todella runsaana hiustenlähtönä niinkin pahasti, että päänahka paistaa.. On ollut aika kova paikka itselle, kieltämättä.
Palaan aiheeseen vielä erillisessä postauksessa, jossa kirjoitan enemmän tuloksista, jotka sain hiusakatemian tutkimuksista.

Tuntuu niin luksukselta istua nyt yksin kotona, koneen äärellä tietäen, ettei ole minnekään kiire, ei mitään pakollista menoa. Sain vihdoin uuden työpisteenikin toimintakuntoon, joten voin suosiolla lukittautua makkariin, omiin oloihini ja pysytellä täällä koko päivän.




Työpisteen puoleinen seinä kaipaa vielä taulua tai hyllyä kaverikseen, ettei näyttäisi niin tyhjältä.

Olin suunnitellut ensin lasitasoa, mutta päädyin toistaiseksi valkoiseen korkeakiiltoiseen tasoon, kun lasitehtaalla pelottelivat karkaistun lasin hajoavan herkästi, jos sen reunaan kolauttaa vaikka kahvikupin.
Tason hajoaminen ei olisi maailmanloppu, mutta olen ylisuojelevainen elektroniikkaani kohtaan, enkä olisi valmis uhraamaan tietokonettani. :D

Intuitio sormessa ja sormi per...

Tuntuu niin epärealistiselta, että edellisestä tekstistä on hurahtanut jo parisen kuukautta. Olin niin uppoutunut "elämiseen", koneella nököttämisen sijaan, että ajantaju katosi kokonaan.
Päivät menneet hyvinkin työpainotteisesti ja tuntuu, että ne työasiat tunkevat puhelimeni ja tietokoneeni lisäksi vielä uniinikin. Työkaverit ovat lomalla, joten hommaa riittää yhdelle ihmiselle enemmän kuin lääkäri määrää ja alkaa se yllättävän lyhyessä ajassa tuntuakin siltä. Minä - yleensä hyvinkin pitkäpinnainen immeinen, olen ollut kaikkea muuta kuin rauhallinen.
Vapaat olen onneksi päässyt viettämään huipputyyppien kanssa, jotka tunkeneet pääkoppaani vähän muutakin ajateltavaa, kuten sunnuntaisin ulkona tamppaamisen.

Viime kuussa tuli ilmoitus, että en päässyt kouluun. Se tuli hyvinkin yllätyksenä, koska olin niin varma, että nyt osuu, kun olin vihdoin löytänyt sen, mitä todella haluaisin tehdä! Intuitio sormessa ja sormi per....
Elämällä oli kuitenkin joku toinen plääni meikäläiselle, jota ollaan syvästi Jennin kanssa pohdiskeltu muutamien lasillisten äärellä, päätyen sellaiseen plan A-H-järjestelmään, jossa jokaiselle kirjaimelle on oma - toinen toistaan parempi suunnitelma, tietenkin. Tai ellei parempi, niin ainakin mielikuvitusrikas tai vähintään hyvinkin mielenkiintoinen. :D


Käväisinhän niissä tutuissa ja turvallisissa maisemissakin tuossa kuukausi takaperin. Sää oli Icmelerissä suurimman osan viikosta heikomman puoleista, mutta ruoka oli kyllä paikoittain taivaallista. Pääsinpäs koeajamaan uudet juoksukenkänikin eräänä sateisena päivänä ja yllätin itsenikin vipeltäessäni 8-10 km lenkin niin, että melkein taju lähti.

Sain ensimmäistä kertaa harjoitella vielä hyvinkin heikonpuoleista kielitaitoani ja puhua turkkia.
Oli mahtavaa huomata, kuinka ihmiset innostuivat asiasta ja miten sitä ymmärsikin sieltä täältä sanoja, kuunnellessaan ihmisten puheita. Ei ilmeisesti ihan harakoille menneet nekään oppitunnit.

Ja taas laskuri raksuttaa. 26 päivää seuraavaan lomaan.

38days 21hours 48 minutes

Tänään on ollut niin kiitettävän ihana keli, että en malttanut pysyä poissa parvekkeelta. Pintojen kuuraamisen ja jynssäämisen jälkeen innostuin vielä öljyämään partsikalusteita, samalla lämmöstä nautiskellen. Aurinko nosti suojaisassa paikassa asteet parinkympin paremmalle puolelle ja topissa pärjäsi paremmin kuin hyvin.

Kun operaatio oli hoidettu alta pois, parkkeerasin aurinkoon herra Grey seuranani ja fiilistelin sivukorvalla viime kesän soittolistaa.
En voinut olla hymyilemättä, kun Helal ettim pärähti soimaan. Palasin siltä istumalta takaisin siihen hetkeen, kun heiluin viime elokuussa taksissa, matkalla Dalamanin kentältä hotellille.
Muistan puhkuneeni intoa ja energiaa, vaikka pää humisikin täynnä räkää, kiitos poskiontelontulehduksen.
Biisi saa edelleen hymyn korviin joka kerta ja luulen, että tulen huudattamaan sitä enemmän kuin lääkäri määrää lähiaikoina, sillä seuraavaan reissuun on enää 38 päivää, 21 tuntia ja 48 minuuttia, mutta kuka laskee. ;)
Pitää vaan toivoa, ettei mitään pääsykokeen tynkää tai muuta vastaavaa osu samalle viikolle!

Työpiste

Tein pienen kevätsiivouksen työpöydälleni. Tai itseasiassa tein sen jo pari päivää sitten ja tämän hetkinen tilanne alkaakin jo muistuttaa sitä vanhaa kotoisaa kaaosta. Vaikka pöytä on pieni, toimii se kuin magneetti, keräten itseensä kaiken maailman karkkipapereita, mukeja, kirjekuoria, kalenterit ja työkirjat, pikku tilpehöörejä ja ihania kosmetiikkapurnukoita unohtamatta..





Caro ja hänen ihana karvainen lapsensa palasi tänään lomalta takas kotiin. Meillä sattui molemmilla olemaan vapaapäivä, joten testattiin uusia tortillapizzapohjia ja väännettiin kunnon pizzamätöt, tilailtiin netistä muutamia kevätvaatteita, käytiin kävelyllä, maalailtiin kynsiä ja höpöteltiin vain todetaksemme, että vietetään ihan liian harvoin aikaa yhdessä..

MAC Lipstick Swatches

Huulipuna - se ihana keksintö, joka joko viimeistelee koko lookin tai muuten vain pelastaa pöhöttyneet univelkaiset kasvot, viemällä huomion silmäpusseista sähäköihin pusuhuuliin..

Minulle on helppo myydä melkein mitä vain. Pahin heikkous menee silti sinne kosmetiikan puolelle.
Mikäli jotain tuotetta hypetetään kavereiden toimesta, instagramissa tai muualla somessa ja se miellyttää omaa silmääni, iskee takaraivosta Camilla 3v asenteella MÄ HALUUUUUN.
Tähän kun lisätään paha tapani ostaa asioita kuin palkiten itseäni siitä, että olen selvinnyt jälleen yhdestä "raskaasta" päivästä, on soppa valmis. haha

Macin syvä viininpunainen huulipuna Media on ollut pitkään yksi lempparipuna. Virosta löysin jo kotimaasta loppuunmyydyn, Jennin hehkuttaman Viva Glam kakkosen, joka on kaunis nude, ilman  peitepuikkohuuli-efektiä.  Jos pitäisi valita yksi huulipuna, joka tihkuu seksiä, se olisi tämä.
Olin tietenkin hätäpäissäni unohtanut punaisen huulipunani kotiin, jota illan pikkumusta huusi, joten sain hyvän syyn ostaa uuden punaisenkin, Mac Redin.
Ja kiitos erään facebook-ryhmän, löysi eilen meikkipussiini uusi tulokas, herkullisen harmaanruskea  mattainen puna, nimeltä Stone. Pelkäsin, että se olisi liian ysäri, mutta tuntuikin yllättäen paljon kotoisammalta, kuin vastaavat, lämpimämpään taittavat rusehtavat punat.
Sanoisin, että tuo uusin kolmikko kiilaa top 3 kärkeen aika kiitettävällä vauhdilla.  Edes mattaisen lopputuloksen jättävissä punissa koostumus/kuivattavuus ei tosiaan ole mitään rusina-luokkaa.


Mikä olisi seuraava himotuksen arvoinen sävy?

Tallinn

Haluttiin pieni irtiotto arkeen ja karattiin Jennin kanssa pääsiäiseksi tuttuun ja turvalliseen Tallinnaan. Yövyimme kotoisassa hotellissa, nimeltä Three Crowns Residents,  joka sijaitsi loistavalla paikalla, vanhankaupungin alkupäässä.. Huoneemme oli pieni, mutta suloinen. Sen kattoa koristi massiiviset puuparrut ja huoneen nurkassa oli pieni  puolentoista metrin korkuinen jemmapiilo, josta oli maisema kaupungin ylle.

Torstai pyhitettiin kaupoilla kiertelylle. Tarkoitus oli pitää low budget-loma, mutta eihän sitä hullukaan pysty vastustamaan Bershkaa, sun muita kivoja kauppoja joita ei suomenkamaralta löydä.  Onneksi tuhlausta kompensoi todella halvalla saatu reissu. 3 yötä hotellissa, matkoineen päivineen, ja aamupalan kera kustansi 75e per naama, eli edullisempi lähteä Viroon, kuin junalla ees taas Tampereelle.


Koska perjantaina käytiin tutustumassa paikalliseen yöelämään - löysimme itsemme aamu kuudelta nakertamassa lähikuppilan kanavartaita - pyhitimme suosiolla sateisen lauantain krapulalle. 
Sunnuntaina helli auringonpaiste. Jätettiin matkatavarat säilöön hotellille ja lähdettiin kiertelemään pieniä kujia ja leikkimään turisteja kamerat kourassa..

Tämä mimmi käänsi päitä. Upea kellohelma on Reservedin löytöjä. 



Sunnuntaina oli pizza-sunnuntai, jolloin kaikki isot pizzat oli puoleen hintaan. Pizza 4e..


Vaikka ollaan tuon upean tulenlieska-tukan kanssa tunnettu vasta nelisen kuukautta, on Jennistä tullut yksi tukipilareistani ja todella tärkeä ystävä. On ihana, kun on yhteiset mieltymykset, eikä tarvitse miettiä mitä sanoo, saati tarvitse yrittää sensuroida puheitaan sen takia, että toinen pitäisi avoimuutta tai suorasanaisuuttani jotenkin paheksuttavana. haha
Jennillä on myös tosi laaja tietotaito, joten soittelen tuolle kävelevälle tietosanakirjalle aina kun joku asia ei pelitä, oli kyse sitten kosmetiikasta, ruoanlaitosta tai vaikka elektroniikasta.

Tänään viettelen vapaapäivää ja ajattelin suosiolla skipata kaiken "pakollisen" ja kerrankin vain nautiskella siitä, että voin vain olla.  Sisko ja koirakin viettelee lomaa maalla, joten saan olla omassa rauhassa koko viikon.

Kosmetiikkalahjakortin voittajaksi random.org valitsi nimimerkin Kiiramak! :) Laitan sinulle s-postia..